Vapaaottelussa on sallittua kaikki sellainen, mitä ei ole erikseen kielletty säännöissä. Kiellettyjen asioiden joukkoon lukeutuvat esimerkiksi pureminen, hiusten vetäminen, osumat silmiin ja sukuelimiin sekä sormilukot. UFC jakautuu nykyään kymmeneen eri painoluokkaan, ja jokainen ottelee omassa sarjassaan painonsa mukaan. Yhdessä ottelussa on kolme erää, jotka kestävät kukin viisi minuuttia kerrallaan. Mestaruusotteluissa ja illan pääotteluissa on kuitenkin viisi erää.
UFC toimii siten, että ottelua seuraa kolme tuomaria, jotka pisteyttävät erät. Voittaja saa kymmenen pistettä ja häviäjälle annetaan yhdeksän pistettä. Häviäjän pistemäärä kuitenkin määräytyy myös ottelun hallinnan mukaan. Lopulta pisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä saanut on mestari.
Jos ottelija tekee erän aikana virheen, voi tuomari rangaista häntä ottamalla häneltä pisteen tai kaksi pois. Joskus ottelija joudutaan kuitenkin diskaamaan, mikäli tehty virhe sen määrää. Diskaus voidaan tehdä vain, jos tehty virhe oli tahallinen. Jos kyseessä oli vahinko, ei ottelun tuloksia lasketa. Tällaiset pienet yksityisseikat kannattaa opetella läpi, jos haluaa seurata lajia tosissaan. Se auttaa ymmärtämään kehän tapahtumia.
Nettikasinot
Aina vain useammin uudet nettikasinot ovat zimpler kasinot. Pelaajan ei tarvitse rekisteröityä enää tällaisille kasinoille, vaan talletuksen yhteydessä tarvittavat henkilötiedot siirtyvät suoraan kasinolle. Pääset siis käsiksi peleihin helposti ja nopeasti! Nettikasinot usein myös antavat pelaajilleen hyvät casino bonukset. Etuuksia ei siis puutu, vaikka pelaamisen aloitus onkin nopeaa, eikä netticasino rekisteröitymistä tarvitse tehdä erikseen. Jos olet kiinnostunut perinteisestä lottosta veikkauslotto on oikea paikka. Vilkaise mitä meillä on tarjolla! Valikoimamme on nimittäin yksi parhaita, joita verkosta voit löytää!